TinyDeal

EDIT: TinyDeal on lopettanut toimintansa 2019

Historia

TinyDeal on Hongkongista käsin toimiva verkkokauppa, joka myy maailmanlaajuisesti pääosin halpoja elektroniikkatarvikkeita. Suosituimpia tuotteita ovat lelut, puhelimet, tietokonetarvikkeet, ladattavat akut ja laturit. TinyDeal toimii myös tehomyyjänä eBayssä. Perustamisvuosi on 2006.

Tuotevalikoima

Tuotteita ei ole lähellekään yhtä suurta valikoimaa kuin esimerkiksi DealExtremessä. Nimensä mukaisesti TinyDealista löytyy parhaiten pientavaraa. Esimerkiksi halpoja rannekelloja on tarjolla todella suuri yli 3000 eri mallin valikoima.

Hinnat

TinyDealin hinnat ovat hyvin edulliset kuten muillakin Kiinalaisilla verkkokaupoilla. Jotkin tietyt tuotteet (esimerkiksi rannekellot) ovat kuitenkin jonkin verran halvempia muihin Kiinalaisiin verrokkeihin verrattuna.

Ostokset kerryttävät myös TD pisteitä. Yksi piste vastaa 10$ ostoksia. Eli esim. 22$ ostoksesta saa 2.2 TD pistettä. Pisteitä voi käyttää ostoksien tekemiseen. Kymmenellä pisteellä voi ostaa 1$ dollarin edestä tavaraa.

Toimitus

Kaikilla tuotteilla on ilmainen kuljetus Suomeen. Toimitusajat ovat tyypillisesti noin kahden viikon mittaiset. TinyDealilla ei ole omaa tilauksenseurantaa, mutta tilausta voi seurata postin sivuilta TinyDealin koodin avulla,

Nettisivut

Nettisivut ovat selkeät ja hyvin samantyyliset kuin muillakin Kiinalaisilla halpiskaupoilla. Tuotteet on jaoteltu selkeästi kategorioihin. Sivustolta löytyy myös listaus paljon myydyistä tuotteista sekä alle 5$:n tuotteista.

Maksutavat

Maksutapoina hyväksytään PayPal, luottokortit ja Western Union.

Luotettavuus

TinyDeal on pieni sivusto moneen muuhun verkkokauppaan verrattuna, mutta on saanut nimeä juuri luotettavuuden ja hieman kilpailijoitaan nopeampien toimitusten ansiosta.

Kokemukset

Koetilauksena tilattiin seitsemän erilaista tavaraa, joiden yhteishinnaksi muodostui 54 dollaria (38 euroa) . Tilaus tehtiin 3.8.11 ja maksutapana käytettiin paypallia. TinyDealin seurannan mukaan paketti lähti varastolta liikenteeseen 9.8.11. Suomeen paketti saapui 15.8.11. Tilaus jäi tulliin vaikka paketin arvo ei ylittänytkään 43 euron alv. rajaa. Tulli vapautti lähetyksen ilman maksua, sen jälkeen kun toimitin tullin sähköpostiin TinyDealin lähettämän tilausvahvistuksen. Hain paketin postista 26.8.11. Olisin saanut paketin kyllä huomattavasti aikaisemmin jos olisin reagoinut heti tullilta tulleeseen ilmoitukseen. Yhteensä aikaa meni siis 4 arkipäivää tilauksen käsittelyyn ja 4 arkipäivää matkoihin ja 10 arkipäivää tullikäsittelyyn. Alla esitetään ruutukaappaus lähetyksen seurannastapostin sivuilta. TinyDealilla ei ole omaa lähetyksen seurantaa, mutta postin seuranta toimii mainiosti, TinyDealin välittämän lähetyskoodin avulla. Alla on ruutukaappaus postin tilauksenseurannasta.

TinyDeal tilauksenseuranta

Lähetys oli pakattu pahvipussiin, joka oli vuorattu ohuella pehmustemuovilla. Tuotteet olivat hyvässä kunnossa. Mielestäni tilaus oli kuitenkin aika huonosti suojattu, joten tilauksen rikkoutumisen mahdollisuus on olemassa. Pahvilaatikko olisi parempi suoja herkästi rikkoontuville tavaroille. Alla on kuva AliExpressin lähettämästä paketista.

TinyDeal postipaketti.

Teimme toisen tilauksen TinyDealiin 27.11.11. Paketti oli perillä Suomessa 7.12.12. Tilauksen käsittelyyn ja matkoihin meni aikaa yhteensä siis 8 arkipäivää. Tämä tilaus sisälsi mm. erittäin halvan MP3-soittimen. Arvostelumme soittimesta löydät täältä.

Kaiken kaikkiaan en keksi pahemmin valitettavaa TinyDealista.  Seuraavassa on yhteenveto palvelusta.

Yhteenveto

Julkaisemme alennuskoodeja tälle verkkokaupalle alennuskoodit sivulla.

Tuotevalikoima: kohtalainen
Hinnat:
halvat
Toimitus:
ilmainen ja nopeampi kuin Kiinalaisilla verkkokaupoilla keskimäärin
Nettisivut:
selkeät
Maksutavat:
ok
Luotettavuus:
hyvä

23 kommenttia artikkeliin ”TinyDeal”

  1. Hei!

    Miten toi paketti toimitetaan? Eli jos esim tilaan muistikortin, hätälaturin, pienen mp3-soittimen ja tietokoneen (läppärin) viileltimen niin tuleeko paketti postilaatikkoon vai pitääkö se noutaa postistta?

    Kiitos

    Vastaa
    • Toimitustapa riippuu aivan paketin koosta. Jos lähetys ei mahdu postilaatikkoon niin täytyy hakea postista, muuten tulee suoraan postilootaan. Jos tilaat nuo kaikki luetullut tavarat yhdessä tilauksessa niin luultavasti joudut hakemaan paketin postista.

      Vastaa
      • Kiitos todella paljon nopeasta vastauksesta. Laiton tänää tilauksen menemään ja minua alkoi ihmetyttämään, että mistä saan sen seurantakoodin jolla voin katsoa postin sivulta lähetyksen kullkua.

        Kiitos!

        Ps. Tämä sivustto on todella hyvä ja kätevä kiitos siitä ja jatkakaa samaan malliin 😀

        Vastaa
  2. 2 tilausta takana.
    molemmat tuli todella nopeasti normaali lentopostina n. 1.5 viikossa
    tilaus sisään: LA 14-9-2012
    paketti perillä: KE 24-9-2012
    suosittelen.
    En tilaa enään mistään muualta kuin täältä, tämä näyttää olevan kaikenlisäksi
    halvin kaikista.

    Vastaa
  3. Neljä tilausta tinydealistä takana, ja omat kokemukset kohtalaisen positiiviset.
    Kaikki tilaamani tavarat ovat saapuneet noin 10- 15 vrk sisällä. Pos lukien eräästä lähetyksestä yksi tuote, josta tinydeal maksoi rahat takaisin,

    Joten tätä kiinalaista verkkokaupaa, voin suositella muillekin.

    Vastaa
  4. Itse tein tilauksen 24.11.2012, tinydeal lähetti tilausvahvistuksen 28.11.2012 josta sain seurantakoodin. Nyt 18 päivää myöhemmin paketti ei ole vieläkään suomessa. Myöskään tinydealin seurantakoodilla ei löydy miltään sivulta mitään tietoa kyseisestä paketista… Nyt kun lukee näitä teidän kokemuksia, näyttää vahvasti siltä että tuotteeni on kadonnut jonnekkin…

    Vastaa
  5. Itselläni on nyt kanssa tilaukset tökkineet.
    Viimeksi tuli pari akkua, joista toinen levisi alta viikossa, ja toinen viikossa.
    valitin asiasta, ja pistivät sähköpostia jos maksan yhden akun hinnan, lähettävät kaksi.
    maksoin, viikon päästä kyselen että miksei luvattua seurantakoodia ole tullut sähköpostiini.
    vastasivat etten ole maksanut tilausta.
    sitä viestin vaihtoa meni sitten viikon verran, ja sitten vasta lähettivät ne akut kun tein valituksen paypal:n.
    todella huonot kokemuksesta tästä paikasta nyt, ja heidän asiakaspalvelustaan.
    varauksella kannattaa tilata, ja asennoitua siihen että lähetykset kestävät vähintään 3 viikkoa, varsinkin jos tulee china mailin kautta joka on jostain syystä hidastellut todella paljon viimeiset 3kk.
    chinabuye:sta saa suurimman osan samoista tavaroista mitä nämä myyvät, ja HALVEMMALLA.

    Vastaa
  6. Tänään tuli postilaatikoon 08.12 tehty tilaus Tinydealilta. Kohtalaisen nopea toimitus ,kun ottaa huomioon nämä joulun alus ruuhkat. Todellakin Hongpost on huomattavasti nopeampi ja varmempi , kuin etanan vauhdilla paketeita toimittava China post. Chinabueystä ja Priceangelista tehdyt tilaukset oleet jo yli kuukauden teillä tiätämättömillä.

    Vastaa
  7. sitten vielä pieni varoituksen sana sähköposti osoitteen rekisteröinnistä tälle saitille.
    rekisteröityä sähköposti osoitetta ei voi muuttaa, ja he eivät lukuisista pyynnöistä huolimatta ole suostuneet ottamaan minua pois postitus listoiltaan.
    Ainoaksi vaihtoehdoksi oli mustalistata koko tinydeal saitti ettei tule mainoskirjeet perille.
    Laittaa epäilyttämään että tämäkö saitti on jaellut sähköposti osoitteita eteenpäin koska tänne rekisteröitymisen jälkeen on postilaatikkoni ollut täynnä roskapostia..

    Vastaa
  8. Varokaa tilaamasta TINYDEAL:ltä mitään kallimpaa laitetta/tuotetta!
    Pari pikkutavaralähetystä tuli aivan tilauksen mukaisesti, sitten alkoivat vaikeudet kolmannen tilauksen kanssa, kun kyseessä oli arvokkaampi laitetilaus.
    Viallinen lähetys oli: Uusimman mallin Tablet-tietokone
    Toimitettu laite oli joko viallinen asiakaspalautus- tai esittelytuote. Laite ja pakkaus ovat olleet selkeästi vialliset jo lähetysvaiheessa. Tämän tapahtuman jälkeen lukemieni kansainvälisten kommenttien mukaan viallisia tuotteita ilmeisesti kierrätetään asiakkaalta asiakkaalle Tinydeal:n toimituksissa.
    Laitteen pakkaus oli sisältä repeillyt eli ei ollut uuden laitteen tehdaspakkaus. Lisäksi pakkauksesta puuttui toimitussisältöön kuuluvat nappikuulokkeet ja manuaali niille varatuista lokerostaan. Lisäksi laturi oli viallinen.
    Tabletin näyttö oli rumasti naarmuuntunut (naarmuuntuminen ei ole ollut mahdollisista lähetyksen aikana), yksi laitteen sivu oli vääntynyt ja ”irvisti”.
    Palautus ei onnistu suomesta postin/lentorahdin (46€) kautta Li-Ion akun takia.
    Muu palautusmenetelmä maksaa n 200€ – Tinydeal ei suostu maksamaan palautusta, vaikka pyydetyt valokuvat on lähetetty firmalle sovitusti ja niistä ilmenee selvästi edellä mainitut viat. Tinydeal tietää palautuksen hankaluuden Suomesta ja vedättää aiheella.
    Asiallista hyvitysmenettelystä ei ole tietoakaan useasta neuvotteluyrityksestä huolimatta. Asiakaspalvelu on ala-arvoista ajan peluuta väsytystaktiikalla.
    VAROKAA tätä Verkkokauppaa !

    Vastaa
  9. Tinydeal on epäluotettava!

    Tilasin Tunydealista alle 20 euron laturin, joka oli viallinen. Tinydeal ei suostu lähettämään uutta laturia tai hyvittämään maksamaani hintaa. Olen lähettänyt heille noin 10 sähköpostia asiasta ja saanut mitä kummallisempia ehdotuksia. Viimeisin ehdotus oli 4,5 euron hyvitys ja kommentti, että he eivät voi hyvittää viallisesta laitteesta enempää koska heidän voittonsa on niin pieni!

    Vastaa
  10. Älkää ostako Tinydealista mitään arvokkaampaa!!

    Tilasin tabletin heinäkuussa enkä ole sitä vieläkään saanut. Luettuani arvosteluja ko. verkkokaupasta eri foorumeilta en todellakaan ole ainoa jolle näin on käynyt. Lisäksi nykyään Kiinan posti blokkaa paketit jotka sisältävät lithium-akkuja, joten en usko että koskaan tuleen pakettia saamaan. Asiakaspalvelu kehottaa vaan odottamaan kärsivällisesti rahojen palauttamisesta ei tietoakaan.

    Jos tilaatte tästä puljusta olkaa tarkkoina, että pyydätte luottokorttiyhtiötä perumaan maksun ennenkuin 45 päivää maksusta on kulunut jos tavaraa ei ala kuulumaan. Tämä on takaraja jonka jälkeen luottokorttiyhtiö ei voi enää palauttaa rahoja saamatta jääneestä paketista.

    Tilasin myös pienemmän lähetyksen (joka ei sisältänyt akkuja/pattereita) heinäkuun lopulla. Tämä lähetys tuli perille ongelmitta suhteellisen nopeasti.

    Vastaa
  11. erittäin negatiivinen kokemus ko puljusta
    tilattu pikkusälää joka täysin roskaa joka ei vastaa kuvia laatu lohdutonta. puhelimet kestävät n puolivuotta jos yleensä tulevat.
    tapellut ko firman kanssa kun heidän tulli palautti puhelimen heille takas, nyt mun pitäisi maksaa tuotesta uudelleen hyvitysrahaa jotta saan sen. vitut nyt palauttavat murto-osan hinnasta takas eli tuli kallis tilaus ilman tuotetta jota en saa koskaan.
    niin juu ei muuten tosiaa saa palautettua tavaroita niille posti pitää siitä huolen ja vaikka saisikin eivät palauta kuin pienen osan rahoista

    Vastaa
  12. kaksi tilausta takana Tinydealista. 1 kpl kännyköitä ja sitten pientä krääsää.
    Molemmat tilaukset tulivat 3 viikossa ja tilaukset olivat hyvin paketoituja ja ehjiä.
    Suosittelen muillekin.

    Vastaa
  13. Tilasin led ”hehku”lamppuja. 12w 1200lumenia.
    Lamput olivat pettymys.

    Aiemmin muualta ostamani 9w 806lumenin led lamput olivat kirkkaampia kuin tinydealin omat.

    Väittävät jopa ettei lumenien kanssa voi vertailla toisten lamppu valmistajien kanssa..

    Tinydealin lamppu oli puolet himmeämpi kuin 806lumenin lamppu. Sekä puolustivat vain tuotteitaan eivätkä halunneet tuotteitaan takaisin tai hyvittää maksua mitenkään.

    Tinydeal oli siis pettymys!!

    Vastaa
  14. Moikka

    Olen tilannut n.2v ajan kaikenlaista TinyDealilta.
    Mm. puhelimia, akkuja ja kaikkea tietokoneisiin liittyvää.
    Kaikki tavarat tulleet nopeasti ja ehjinä perille, kaikki
    tavarat myös edelleen käytössä ja hyvässä kunnossa.

    Vastaa
  15. En voi suositella kenellekkään. Ostin 250 euron puhelimen joka meni rikki ja heiltä ei saa minkäänlaista takuuta. Eivät enää vastaa sähköposteihin. ostakaa deal extremestä mielummin.

    Vastaa

Jätä kommentti